Suomen huoltovarmuus toimii myös Irakin kriisin aikana
Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen tiedote
Suomen huoltovarmuus toimii myös Irakin kriisin aikana Irakin kriisin vaikutukset Suomeen ovat lähinnä välillisiä. Siksi kansalaisten ei ole tarvetta ryhtyä mihinkään erityisiin toimenpiteisiin. Yhteiskuntamme säilyy toimintakykyisenä myös erilaisissa häiriö- ja poikkeusolotilanteissa kansallisten varautumistoimenpiteiden ansiosta. Meillä on hyvä energian, elintarvikkeiden ja lääkkeiden huoltovarmuus ja toimiva infrastruktuuri. Näistä taloudellisesti merkittävin on energiahuollon turvaaminen.
Koska KTM on Suomen huoltovarmuuden vastuuviranomainen, on todennäköistä, että mm. tiedotusvälineet ottavat ministeriöön yhteyttä, jos Irakin tilanne aiheuttaa lisää levottomuutta esimerkiksi kansainvälisillä öljymarkkinoilla.
Suomen öljyriippuvuutta pyritty vähentämään
Irakin kriisi on jo nyt aiheuttanut levottomuutta kansainvälisillä öljymarkkinoilla. Pitkään jatkuneen raakaöljyn hinnannousun jälkeen öljyn hinta on viime päivinä kääntynyt laskuun. Irakin kriisin pitkittyminen voi johtaa jälleen öljyn hinnan nousuun. Raakaöljyn hinnan kallistuminen vaikuttaa puolestaan öljytuotteiden kuten bensiinin, dieselöljyn ja polttoöljyn hintoihin myös Suomessa.
Suomen öljyhuolto on kuitenkin turvattu monipuolisin ja kattavin järjestelyin. Näin öljyn hinnan voimakaskaan nousu ei merkitsisi sitä, että Suomessa olisi syntymässä pulaa öljystä.
Suomen energiataloutta on lisäksi energiapolitiikan avulla kehitetty pienemmän öljyriippuvuuden suuntaan. Esimerkiksi sähkön tuotannossa öljyn osuus on nykyisin vähäinen. Sen sijaan liikenne on edelleen lähes kokonaan öljystä riippuvainen energian käyttösektori.
Öljypulan varalta tuontipolttoaineita varmuusvarastoissa
Suomi on varautunut tuontipolttoaineiden saatavuushäiriöihin ylläpitämällä varmuusvarastoja. Valtioneuvoston vuonna 2002 tekemän päätöksen mukaan tuontipolttoaineita pidetään varmuusvarastoissa siten, että maassamme on keskimäärin 5 kuukauden normaalikulutusta vastaavat tuontipolttoainevarastot. Suomen öljyvarastot vastaavat tätä päätettyä tasoa.
Öljytuotteita on kuluttajien varastoissa, öljy-yhtiöiden kaupallisissa varastoissa, öljyyhtiöiden lakisääteisissä velvoitevarastoissa sekä valtion varmuusvarastoissa. Tuontipolttoaineiden varmuusvarastoja ovat velvoitevarastot ja valtion varmuusvarastot, joissa on öljytuotteita, kivihiiltä ja maakaasun varapolttoainetta. Näitä varastoja ei ole tarkoitus käyttää öljyn korkean hinnan vuoksi vaan tilanteessa, jossa öljystä on pulaa. Huoltovarmuuskeskus voi antaa luvan velvoitevarastojen käyttöön, jos öljyn saannissa esiintyvät vaikeudet uhkaavat yrityksen tuotannon jatkuvuutta. Valtion varmuusvarastoja voidaan purkaa valtioneuvoston päätöksellä.
Myös IEA voi reagoida öljyn tarjontavajeeseen
Suomi on jäsenenä 26 maan muodostamassa Kansainvälisessä Energiajärjestössä IEA:ssa. IEA seuraa jatkuvasti öljymarkkinoiden kehitystä. Järjestön jäsenvaltiot voivat yhdessä päättää toimista, joilla reagoidaan esimerkiksi öljymarkkinoilla syntyvään tarjontavajeeseen. Tällöin järjestö pyrkii lähinnä rajoittamaan öljyn kysyntää. Ensi vaiheessa IEA antaa energian säästösuosituksia. Myöhemmin harkitaan myös voimakkaampia toimenpiteitä, kuten varmuusvarastojen purkamista ja energian käytön säännöstelyä. Vakavassa öljypulassa IEA:n jäsenvaltiot voivat käynnistää öljynjakojärjestelmän, jonka avulla autetaan öljypulasta eniten kärsiviä jäsenvaltioita.
Myös Euroopan unioni seuraa öljymarkkinatilannetta ja sen kehitystä. Energiaministereiden neuvoston päätöksen mukaisesti EU toimii yhteistyössä IEA:n kanssa.
Maamme koon ja sijainnin vuoksi Suomella on pitkät perinteet ensi sijassa kansallisiin toimenpiteisiin ja voimavaroihin perustuvasta huoltovarmuustyöstä. Valtioneuvosto vahvistaa yleiset tavoitteet siten, että maamme huoltovarmuus on turvattu kaikissa olosuhteissa. Näin edellyttää huoltovarmuuden turvaamiseksi annettu laki (1390/1992). Myös yleisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa tapahtuneet muutokset ja kokemukset EU-jäsenyyden vaikutuksista on otettu huomioon ja kirjattu vuonna 2002 annettuun valtioneuvoston tavoitepäätökseen (350/2002).
Öljymarkkinoita koskevat kysymykset tulee ohjata energiaosastolle
Taisto Turuselle (puh. 64700) ja Mauri Valtoselle (puh. 64814).
Yleisistä huoltovarmuusasioista saa tietoa Huoltovarmuuskeskuksesta
Mika Purhonen (puh. 6689 1532).
Tilannetta seuraa KTM:ssä ministeriön valmiusryhmä (Taisto Turunen, Henrik Räihä, Alpo Kuparinen, Eero Auvinen, Ari Uusikartano, Kari Mäkinen ja Mauri Valtonen) vahvistettuna Huoltovarmuuskeskuksen edustajilla (Ilkka Kananen ja Asko
Harjula).
Lue koko tiedote [pdf, 66 kt]