Julkaistu 17.07.2023

Haemme materiaalitoimintojen asiantuntijaa, tuotanto

Haemme vakituiseen tehtävään materiaalitoimintojen asiantuntijaa, tuotanto.

Materiaalitoimintojen asiantuntijan tehtävät liittyvät Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) materiaalisen varautumisen tuotannollisen verkoston kehittämiseen. Tehtävä sijoittuu HVK:n operatiiviselle osastolle materiaalitiimiin. Raportoit työssäsi toimeenpanoyksikön johtajalle.

Materiaalitoimintojen asiantuntijan tehtäviin kuuluu tuotannollisten yhteistyötapojen kehittäminen yhdessä elinkeinoelämän kanssa. Tehtävässä vastuullasi on tuotantoon liittyvien yhteistyöprosessien toimivuus. Samalla osallistut materiaalisen varautumisen kehittämiseen ja toteutukseen tukemalla eri sektoreiden varautumistyötä. Lisäksi toimit keskeisessä roolissa uusien yhteistyömuotojen kehitysprojekteissa ja osallistut alan kansainväliseen yhteistyöhän sekä huolehdit parhaiden käytäntöjen ja toimintamallien käyttöönotosta.

Työssäsi pääset tekemään tiivistä yhteistyötä asiantuntevan organisaatiomme ja verkostomme kanssa. Lähimpinä yhteistyökumppaneina ovat varautumisen toteutuksesta vastaavat HVK:n eri alojen asiantuntijat sekä laajan verkostomme yhteistyöyritykset ja palveluiden toimittajat.

Toivomme sinulta

Sinulla on tehtävää tukeva korkeakoulututkinto, vahva kokemus tuotantoverkostojen ja tuotantoprosessien suunnittelusta ja toteutuksesta, materiaalihallinnosta, hankinnoista ja ostoista sekä myös riittävät tiedot julkisen hankinnan kulusta.

Olet yhteistyökykyinen tiimityöskentelijä ja sinulla on vahva toimeenpano- ja organisointikyky. Olet työssäsi tarkka ja järjestelmällinen. Sinulla on erinomaiset taidot projektihallintaan ja koordinointiin ja hallitset hyvin käytetyimmät toimisto-ohjelmistot. Englannin ja suomen kielen osaamisesi tulisi olla erinomaista, ruotsin kielen taito on eduksi.

Tarjoamme sinulle

Huoltovarmuuskeskus on kehittyvä asiantuntijatalo, jossa työskentelee tällä hetkellä 85 eri alojen osaajaa. Teemme merkityksellistä työtä sitoutuneesti ja pitkäjänteisesti. Tarjoamme sinulle itsenäisen ja monipuolisen tehtävän, jossa pääset käyttämään asiantuntemustasi yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden parissa. Pääset omalla työpanoksellasi vaikuttamaan EU:n yhteiseen varautumistoimintaan. Tarjoamme sinulle lämminhenkisen ja innostavan työyhteisön ja kilpailukykyiset työsuhde-edut. Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa ja työskentelemme hybridimallilla siinä määrin kuin työtehtävät sen mahdollistavat.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä antaa Huoltovarmuuskeskuksen yksikönjohtaja Aki Laiho, puh. ​029 505 1300 (puhelinaika 2.8.2023 klo 10.00–11.00).

Täytä hakulomake palkkatoiveineen MPS:n rekrytointisivulla ja liitä mukaan CV ja hakemuksesi 6.8. mennessä.

Tehtävään valitusta henkilöstä tehdään perusmuotoinen turvallisuusselvitys.