Julkaistu 10.06.2022

Huoltovarmuuden tilannekuva: Uusilla EU-pakotteilla ei välittömiä vaikutuksia huoltovarmuuteen

Ukrainan sodan ja koronapandemian globaalit vaikutukset heijastuvat myös Suomessa muun muassa energia- ja logistiikkasektoreille. Huoltovarmuuden kannalta tilanne on kuitenkin hyvin hallittavissa.

Yhteisen tilannekuvan kokoaminen on kriisi- ja häiriötilanteissa tärkeää päätöksenteon kannalta. Tällä hetkellä Huoltovarmuuskeskus kokoaa huoltovarmuuden yleistilannekuvan joka toinen viikko elinkeinoelämän ja maan hallituksen päätöksenteon tueksi. Tilannekuvaraportti pitää sisällään yleiskuvan eri toimialojen toimintakyvystä ja niiden mahdollisista haasteista.

Huoltovarmuuden tilannekuvaa on kerätty pian kahden vuoden ajan. Yhdessä Huoltovarmuusorganisaation (HVO) kanssa koottava yleistilannekuva tarkastelee toimintaympäristön haasteita useista näkökulmista.

Huoltovarmuuden tilannekuva 10.6.: Maakaasun saantia turvaamaan kelluva LNG-terminaali

Ukrainan sota yhdessä COVID-19-pandemian globaalien vaikutusten kanssa heijastuu useisiin huoltovarmuuden sektoreihin, mutta huoltovarmuusvaikutukset ovat toistaiseksi olleet hyvin hallittavissa. Toimitusajat ovat pitkiä ja kustannukset nousussa. Raaka-aineiden, komponenttien, varaosien ja muiden materiaalien saatavuus on monin paikoin haastavaa. Polttoaineiden hintojen merkittävä nousu heijastuu edelleen kaikkiin kuljetusmuotoihin, mikä puolestaan nostaa tuotteiden hintoja yleisesti.

Euroopan unioni julkisti perjantaina 3.6.2022 kuudennen pakotepaketin, johon kuuluu mm. muuten kuin putken kautta kuljetettavan öljyn tuontikielto. EU päätti antaa raakaöljyä koskevien pakotteiden kiellolle kuuden kuukauden siirtymäajan. Muiden öljytuotteiden pakotteet tulevat voimaan kahdeksan kuukauden siirtymäajan jälkeen. Pakotteilla ei ole välittömiä vaikutuksia Suomen huoltovarmuuteen.

Maakaasun tulo Venäjältä Suomeen katkaistiin 21.5. Kesän ajaksi Suomeen saadaan kaasua Balticconnector-yhteyden kautta. Ensi talvesta lähtien maakaasun saanti voidaan turvata kelluvan LNG-terminaalin avulla, joka tullaan sijoittamaan Inkoon satamaan. Sähkön tuonti Venäjältä on niin ikään toistaiseksi keskeytetty. Sähköjärjestelmän tämänhetkinen tilanne on kuitenkin normaali, eikä erityistä huolta huoltovarmuudesta ole.

Suomen koronavirustilanne parantunut, mutta liikkeellä on uusi omikronin BA.5-alavariantti, joka on aiempaa tarttuvampi. Tämä voi johtaa uuteen tapausmäärien nousuun viimeistään syksyllä. Kunta-alan työtaistelussa saavutettiin neuvottelutulos tällä viikolla, mutta hoitajaliittojen joukkoirtisanoutumisen valmistelu jatkuu edelleen.

Huoltovarmuuskeskus julkaisee lyhyen yhteenvedon tilannekuvakatsauksesta. Yksityiskohtaiset toimialatiedot ovat turvaluokiteltuja eivätkä näin ollen julkisia.