Etusivu/Ajankohtaista/Huoltovarmuus tehdään yhteistyössä
Julkaistu 18.03.2021
Huoltovarmuus tehdään yhteistyössä
Suomalaisten kyky tehdä yhteistyötä on jälleen osoittautunut vahvaksi voimaksi. Videolla kerromme, kuinka yritykset ja julkiset toimijat ovat koronavuoden aikana yhdessä toimineet sen eteen, että elämä jatkuisi mahdollisimman häiriöttä. Tavaraa kulkee sekä Suomeen että Suomesta, ruokaa riittää kaupoissa ja terveydenhuolto pystyy tekemään työtään suojautumalla virukselta.
Huoltovarmuuskeskus hankki vuoden 2020 aikana yli miljardi kappaletta suojavarusteita sosiaali- ja terveydenhuollon käyttöön. Määrät, joita tarvittiin, olivat valtavia ja samaan aikaan suojatarvikkeista oli maailmanlaajuinen pula.
”Oli tärkeää, että tavaraa tuli joka puolelta. Tavaraa ostettiin sopimuskumppaneilta ja osa saatiin Huoltovarmuuskeskukselta. Näin saatiin turvattua terveydenhuollon toimintaa”, sanoo Tarja Elomaa, tulosaluejohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän hankinnoista.
HVK on tehnyt hankintoja sosiaali- ja terveysministeriön esitysten pohjalta ja niillä on ollut sairaanhoitopiirien hankintoja täydentävä rooli.
Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo, että muutamiin tuotteisiin kohdistuneita, hetkellisiä hamstraushuippuja lukuun ottamatta tavaraa on ollut koko ajan kaupoissa saatavilla.
”Viestimme johdonmukaisesti kaikki siitä, että elintarvikeketjussa mikään osa ei ole poikki ja varsin pian kuluttajat pystyivät näkemään, että hyllyt täyttyvät nopeasti ja luottamaan siihen, että elintarvikehuolto Suomessa toimii”, Luoto toteaa.
Merikuljetukset ovat Suomelle todella tärkeä tavarankuljetuksen reitti. Huoltovarmuuskeskuksen yksi tärkeimmistä tehtävistä koronapandemian alettua oli turvata merikuljetukset autolautoilla, joiden liikennöinti oli vähällä pysähtyä matkustajien kaikottua. Näin mm. turvattiin päivittäistavarakauppojen laajaa tarjontaa kuluttajille.
Tärkeää on ollut yhteisen tilannekuvan luominen ja siinä nimenomaan jo ennakkoon harjoiteltu yhteistyö on näyttänyt voimansa. Kuten Kari Luoto sanoo: päästiin nopeasti ratkaisemaan kriisiä.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen toteaa, että tulevaisuudessa huoltovarmuuden tulisi elää yhä enemmän ajassa.
”Meidän täytyy tehdä enemmän analysointia ja uhkakuvaskenaarioita”, Känkänen sanoo.