Etusivu/Ajankohtaista/Jaakko Pekki siirtyy toisiin tehtäviin

Julkaistu 03.11.2026
Jaakko Pekki siirtyy toisiin tehtäviin
Huoltovarmuuskeskuksen operatiivisen osaston johtaja Jaakko Pekki siirtyy Atea Finland Oy:n palvelukseen marraskuun lopulla. Hänen viimeinen työpäivänsä Huoltovarmuuskeskuksessa on 13.11. Operatiivisen osaston vt. johtajana toimii varautumisen suunnitteluyksikön johtaja Jarna Hartikainen.
Pekki vastaa jatkossa Ateassa Suomen valtionhallinnon sekä erityisesti puolustushallinnon ja Naton asiakkuuksista.
Pekki työskenteli Huoltovarmuuskeskuksessa lähes 11 vuotta aikana, jolloin Suomen turvallisuusympäristö muuttui merkittävästi. Hän vastasi keskeisesti huoltovarmuuden ja operatiivisen suorituskyvyn kehittämisestä sekä johti operatiivista toimintaa useiden poikkeuksellisten turvallisuushaasteiden aikana.
Pekki aloitti perustuotanto-osaston johtajana vuonna 2020 koronapandemian aikana, jolloin yhteiskunnan toimintakyky ja huoltovarmuus joutuivat ennennäkemättömään paineeseen. Vuonna 2022 hän siirtyi operatiivisen osaston johtajaksi vastaamaan turvallisuusympäristön kiristyviin vaatimuksiin varautumiselle.
Kuluvalla vuosikymmenellä Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa on kehitetty aiempaa operatiivisemmaksi, ennakoivammaksi ja verkottuneemmaksi. Pekillä on ollut tärkeä rooli toiminnan kehittämisessä.
”Haluan kiittää henkilöstöämme ja yhteistyökumppaneitamme. Olen saanut työskennellä sitoutuneiden ja ammattitaitoisten ihmisten kanssa yhteiskunnallisesti merkityksellisten tehtävien parissa. Olen vakuuttunut siitä, että Suomen huoltovarmuus vahvistuu edelleen myös tulevaisuudessa yhteisen työn tuloksena”, Pekki sanoo.
Huoltovarmuuskeskuksen pääjohtaja Janne Känkänen kiittää koko talon puolesta: ”Jaakko on ollut vuosien ajan todellinen avainpelaaja HVK:n operatiivisen toiminnan kehittämisessä ja toiminnan laadun määrätietoisessa parantamisessa. Hän on tarttunut työhönsä poikkeuksellisen sitoutuneesti ja sinnikkyydellä, ja hänen panoksensa HVK:n kehittymiseen on ollut merkittävä.”