Julkaistu 21.03.2024

Polttoaineet eivät Suomen varastoista lopu, jakelu turvattava myös jatkossa

Suomessa on varastoissa moninkertainen määrä polttoaineita lakkojen aikaiseen tarpeeseen nähden. Polttoaineiden loppumisesta ei siis tarvitse olla huolissaan, eikä hamstraamiseen ole aihetta. Kun työtaistelu on nyt pitkittymässä, polttoaineiden jakelu olisi kyettävä turvaamaan jatkossakin, ennen kuin häiriöitä alkaa syntyä. Huoltovarmuuskeskus (HVK) katsoo, että polttoainejakelun lakkorajoja tulisi näin ollen tarkistaa.

HVK ei missään tilanteessa ota kantaa itse häiriön syihin, vaan pyrkii hoitamaan neutraalina toimijana tilanteesta syntyviä huoltovarmuusvaikutuksia. HVK on viestinyt Teollisuusliitolle polttoainejakeluun liittyvästä huoltovarmuustarpeesta ja keskustelu aiheesta jatkuu. Huoltovarmuuteen liittyvät kysymykset on saatu aiemmin hoidettua yhteisymmärryksessä. Myös polttoainejakeluun olisi syytä löytää ratkaisu lakkorajoja tarkistamalla.

− Me emme ole tässä asiassa neuvotteleva osapuoli, vaan huoltovarmuudesta vastaavana viranomaisena olemme tarjonneet näkemyksemme ja tilannearviomme sekä huoltovarmuuteen liittyvän osaamisemme liittojen käyttöön. Polttoaineiden jakelussa ei tällä hetkellä ole akuuttia ongelmaa, mutta pitkittyneessä lakkotilanteessa riskit luonnollisesti kasvavat. Siksi olisi tärkeää määritellä lakkorajat niin, ettei ongelmia pääse syntymään, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen.

Huoltovarmuuskeskus arvioi tilannetta ja tarvittavia lisätoimenpiteitä lähiaikoina.