Julkaistu 22.05.2026

Selvitys terveysalan ammattilaisten saatavuudesta häiriötilanteessa käynnistyy

Huoltovarmuuskeskus (HVK) ja Åbo Akademi selvittävät terveydenhuollon ammattilaisten valmiutta ja halukkuutta liittyä vapaaehtoisesti työvoimaan laajamittaisessa ja vakavassa häiriötilanteessa. Tavoitteena on löytää henkilöitä, joilla on terveydenhuoltoalan koulutus, mutta he työskentelevät tällä hetkellä muissa tehtävissä.

HVK:n rahoittamassa ja Åbo Akademin toteuttamassa tutkimuksessa kartoitetaan henkilöitä, jotka ovat saaneet terveydenhuollon koulutuksen, mutta työskentelevät tällä hetkellä tehtävissä, missä painopiste ei ole välittömässä hoitotyössä tai diagnosoinnissa eli niin sanotussa kliinisessä työssä. Henkilö voi olla esimerkiksi terveydenhuoltoalalta eläköitynyt, alaa vaihtanut, terveydenhuollossa muihin tehtäviin siirtynyt, työtön työnhakija, ulkosuomalainen tai Suomessa työskennellyt tai harjoittelujakson suorittanut kansainvälinen ammattilainen.

Selvitys antaa tietoa, millainen mahdollisuus on kasvattaa koulutetun terveydenhuollon henkilöstön määrää laajamittaisessa ja vakavassa häiriötilanteessa, kun henkilöstön tarve on suuri ja terveydenhuollon jatkuvuus täytyy turvata. Selvityksen aineisto kerätään kyselytutkimuksella ja vastausten perusteella arvioidaan, millainen valmius, kyky ja motivaatio alan koulutuksen saaneilla olisi siirtyä kliiniseen työhön tarpeen vaatiessa.

Lisäksi selvitys kartoittaa vapaaehtoisuuteen perustuvan rekisterin perustamiseen ja ylläpitämiseen liittyviä lainsäädännöllisiä kysymyksiä.

”Suomessa on laajasti jaettu ymmärrys nykyisestä turvallisuustilanteesta, sekä terveydenhuollon henkilöstön työn tärkeydestä häiriötilanteissa. Tämä selvitys tuo näkyväksi, millaista halukkuutta ja osallistumisvalmiuksia koulutetuilla työntekijöillä on työhön erilaisissa häiriötilanteissa”, sanoo Åbo Akademin väitöskirjatutkija Marjukka Honkanen.

Yhteiskunnan kriisinkestävyys ei synny ilman tekijöitä

Toiminnan jatkuvuuden ja huoltovarmuuden kehittämisessä on välttämätöntä huomioida osaavan ja toimintakykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyys.

”Näen tämän positiivisena mahdollisuutena heille, jotka haluavat antaa osaamisensa terveydenhuollon käyttöön tarvittaessa. HVK:ssa kannustamme huoltovarmuuskriittisiä yrityksiä varmistamaan henkilöstön riittävyyden ja toimintakyvyn häiriötilanteissa. Tämä selvitys etsii ratkaisuja terveydenhuollon henkilöstön skaalaamiseen valtakunnallisesti vakavissa häiriötilanteissa”, sanoo HVK:n varautumisasiantuntija Susanna Saarimaa.

Turvallisuusympäristön heikentymisen takia on varauduttava myös vakaviin ja pitkittyviin kriisitilanteisiin. Myös esimerkiksi pandemia voi aiheuttaa tarvetta väliaikaisesti suuremmalle joukolle terveydenhuollon ammattilaisia. Viranomaisten, yritysten, järjestöjen ja kansalaisten varautuminen on tärkeää, jotta yhteiskunnan ja yritysten toiminta ja työnteko voisi jatkua kriisinkin aikana.

Selvitys toteutetaan monialaisessa yhteistyössä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Katso osallistumiskutsu tutkimukseen