Julkaistu 23.09.2026

Tutkimushanke kehittää rakenteellisia ratkaisuja sähköverkon kriittisten osien suojaamiseen ulkoisilta uhkilta

Valmiusrakentaminen on varautumisen osa-alue, jonka rooli on noussut yhä tärkeämmäksi globaalin turvallisuustilanteen heikennyttyä. Suomessakin kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen on viime vuosina alettu kiinnittää yhä enemmän huomioita. Tampereen yliopiston, Puolustusvoimien ja Huoltovarmuuskeskuksen yhteistyönä toteutettava tutkimushanke kehittää tutkittuun tietoon perustuvia ja testattuja rakenteellisia suojausratkaisuja sähköverkon kriittisille kohteille esimerkiksi drooni-iskuja vastaan.

Rakenteellinen varautuminen sähköverkon haavoittuvuuksiin (RAVAS) -tutkimushankkeessa kriittiselle sähköinfrastruktuurille määritetään rakenteelliset suojausratkaisut, jotka perustuvat numeeriseen mallinnukseen, laboratoriokokeisiin ja täyden mittakaavan asevaikutuskokeisiin.

Hankkeen toteuttavat Tampereen yliopiston vaativaan betonirakentamiseen erikoistuneet tutkijat tiiviissä yhteistyössä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen ja Huoltovarmuuskeskuksen asiantuntijoiden kanssa. Konsortioon kuuluu myös suomalaisia sähkö- ja rakennusalan yrityksiä ja organisaatioita.

Tutkimushankkeessa kehitetään kustannuksiltaan tarkoituksenmukaisia, modulaarisia ja monikäyttöisiä rakenteita, joilla voidaan suojata muun muassa nykyisiä ja tulevia sähkönsiirtoasemia. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös esimerkiksi väestönsuojien, datakeskusten ja voimaloiden suojarakenteissa.

– Sähköjärjestelmä ei ole vain infrastruktuuria, vaan se on modernin yhteiskunnan kaiken toiminnan selkäranka. Sen toimintavarmuus kaikissa olosuhteissa edellyttää jatkuvaa varautumisen kehittämistä sekä tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Meillä on Suomessa pitkät perinteet vahvasta yhteistyöstä yritysten, viranomaisten ja oppilaitosten kesken ja tämä hanke on erinomainen esimerkki siitä, sanoo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja ja sähköverkkoyhtiö Elenian valmiusjohtaja Heikki Paananen.

Puolustusvoimat ja Huoltovarmuuskeskus tarjoavat tutkimusryhmälle ajantasaisia näkemyksiä erilaisista kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvista uhkaskenaarioista, niiden mahdollisista vaikutuksista ja varautumisen tarpeista. Etenkin Ukrainasta saadut havainnot ja kokemukset tuovat tärkeää lähtötietoa.

RAVAS-hanke on käynnissä vuoden 2030 tammikuuhun asti. Hanketta rahoittavat Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry, Energiateollisuus ry:n Sähkötutkimuspooli, Huoltovarmuuskeskus, Caruna Oy, Elenia Verkko Oyj, Fingrid Oyj, Fortum Oyj, Järvi-Suomen Energia Oy, Leppäkosken Sähkö Oy, PKS Sähkönsiirto Oy, Pohjola Rakennus Oy Suomi, Savon Voima Verkko Oy ja Tampereen Korkeakoulusäätiö sr.