Julkaistu 09.09.2021

Uusi merenkulun kyberturvallisuusohjeistus varustamoille ja aluksille

Suomen Varustamot ry ja Huoltovarmuusorganisaatioon kuuluva Vesikuljetuspooli ovat julkaisseet kyberturvallisuuden parhaat käytännöt -ohjeistuksen varustamoille ja laivoille. Ohjeistus perustuu yhdessä tehtyyn laajaan merenkulun kyberturvallisuusselvitykseen.

Kyberturvallisuuden merkitys merenkulussa on noussut entistä tärkeämpään rooliin kasvaneiden kyberturvallisuusuhkien vuoksi. Digitalisaation avulla pystytään tehostamaan merenkulun toimintoja ja parantamaan turvallisuutta, mutta samaan aikaan on huolehdittava tietoturva- ja kyberturvallisuusriskeistä.

Jatkuvasti kehittyvä merenkulku on yhä enemmän automatisoitu, ja aluksilla on erilaisia integroituja järjestelmiä, jotka ovat tietoliikenneyhteyksien kautta yhteydessä mm. varustamo-organisaatioon, operaattoreihin ja palveluiden tuottajiin. Tietotekniikan käyttö aluksilla on lisääntynyt myös erilaisten sosiaalisten yhteyksien sekä matkustajille suunnattujen palvelujen kautta.

Internetin kautta toimivat järjestelmät ja tiedonsiirto ovat alttiita tietomurroille ja operatiivisia järjestelmiä haittaaville kyberhyökkäyksille. Siksi on välttämätöntä, että kyberturvallisuutta hallitaan asianmukaisesti alusten, miehistön ja rahdin suojaamiseksi mahdollisilta kyberturvallisuusuhkilta. Hyökkäysten kohteina voivat olla itse aluksen tai varustamon lisäksi niiden asiakasyritykset (lastinantajat) tai koko toimitusketju.

Alkuvuoden 2021 aikana tehty selvitys perustuu osin varustamoille sekä yksittäisille kauppa-aluksille suunnattuihin kyselyihin ja haastatteluihin. Lisäksi selvityksessä hyödynnetään mm. Kyberturvallisuuskeskuksen sekä olemassa olevien tutkimusten ja ohjeiden tietoja. Selvityksen on toteuttanut Deductive Labs Ab. Selvityksessä esiin nousseet parhaat käytännöt on koottu varustamoiden ja alusten käyttöön helppotajuisiksi ohjeiksi.

Selvitys ja ohjeistukset on nyt julkaistu sähköisinä versiona sekä Suomen Varustamot ry:n että Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla. Raportti ja ohjeet julkaistaan myös painettuna syksyn 2021 aikana.

Julkaisut:

Maritime Cybersecurity Report – Finnish Maritime Cybersecurity Maturity
Merenkulun kyberturvallisuus – Alusten parhaat käytännöt
Merenkulun kyberturvallisuus – Varustamon parhaat käytännöt