HVO Extranet

Kuntien varautumisen tukemista jatketaan

Kuntien varautumisen tukemista jatketaan – Kunnilla on keskeinen rooli peruspalveluiden varmistamisessa

Kuntaliitto ja Huoltovarmuuskeskus jatkavat palkittua Kuntien jatkuvuudenhallinta -projektikokonaisuutta (KUJA) vuoden 2020 loppuun asti. Projektissa tullaan mm. päivittämään kuntien varautumisohjeistusta, vakiinnuttamaan ja tukemaan Turvallinen ja kriisinkestävä kunta -verkoston toimintaa sekä kehittämään KUJA-työkaluja edelleen paremmiksi.

-Kunnilla on keskeinen rooli yhteiskunnan peruspalveluiden ja turvallisuuden paikallisessa varmistamisessa, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.

Kuntien rooli korostuu erityisesti kriittiseen infrastruktuuriin, väestön toimintakykyyn ja henkiseen kriisinkestävyyteen liittyvissä tehtävissä. Kuntaliitto ja Huoltovarmuuskeskus haluavat varmistaa, että kunnat saavat jatkossakin tukea varautumisen ja jatkuvuudenhallinnan kehittämiseen.

Tavoitteena on päivittää varautumisohjeistus vastaamaan tämän päivän ja myös tulevien vuosien toimintaympäristöä sekä vakiinnuttaa verkostomainen työskentely osaksi kuntien arkityötä. Turvallinen ja kriisinkestävä kunta verkostossa on mukana yli 300 henkilöä 150 eri kunnasta. Työ vaatii onnistuakseen myös toimivia työkaluja. Varautumisen ja jatkuvuudenhallinnan arviointiin sekä kehittämiseen tarkoitetut KUJA-työkalut ovat jatkossakin saatavilla ilmaiseksi Kuntaliiton verkkosivulla, www.kuntaliitto.fi/kuja.

-KUJA-projekti on ollut jo usean vuoden ajan keskeinen väline tukea sekä kuntien että alueellisen tason varautumista, toteaa valmiusasiamies Jaakko Pekki Huoltovarmuuskeskuksesta.

Projektin aikana tuetaan myös kuntien ja niiden keskeisten sidosryhmien yhteistoimintaa. Yhteiset toimintamallit ja työkalut parantavat yhteistoimintaa, joten KUJA-konseptin käyttöä edistetään yhteiskunnan muillakin sektoreilla. Konseptia ollaan jo hyödynnetty mm. sosiaali- ja terveystoimen valmiussuunnittelussa, satamien yhteisessä varautumisessa sekä vesihuollon häiriötilanteisiin varautumisessa.

KUJA-projektikokonaisuus on ollut käynnissä vuodesta 2014. Viiden vuoden aikana se on kehittynyt projektimaisuudesta kohti jatkuvampaa toimintaa ja tavoitteena on, että kuntien varautumisen tuki on osa Kuntaliiton toimintaa vuodesta 2021 lähtien.

KUJA-projektikokonaisuus palkittiin vuonna 2018 Turvallisuuskomitean myöntämällä Timanttiteko-palkinnolla. Myöntämisperusteissa mm. todettiin, että projektin tulokset ovat kustannustehokkaita, monistettavia, innovatiivisia ja erittäin ajankohtaisia.

Lisätietoja:

Aki Pihlaja
projektipäällikkö

KUJA2: Kuntien ja maakuntien jatkuvuudenhallinta
Suomen Kuntaliitto
+358 9 771 2028, +358 40 163 2227

www.kuntaliitto.fi/KUJA
Twitter: @PihlajaAki @KUJAprojekti