1990-luku

Lain voima vahvistui ja Huoltovarmuuskeskus perustettiin

1980-luvun loppupuoli ja 1990-luvun pari ensimmäistä vuotta olivat puolustustalouden alalla kypsyneitten hedelmien poimimisen aikaa. Varmuusvarastointi eteni joka lohkollaan varsin tyydyttävästi niin todellisten varastojen kuin asiaa koskevan lainsäädännönkin osalta.
Olennainen uudistus oli myös valmius- ja puolustustilalakien aikaansaaminen. Lait hyväksyttiin eduskunnassa ongelmitta, ja ne tulivat voimaan 22. heinäkuuta 1991. Valmiuslaki korvasi ns. säännöstelyvaltuuslain vuodelta 1970 ja puolustustilalaki vuodelta 1930 olleen sotatilalain. Kummallakin uudella lailla on ollut huomattava merkitys huoltovarmuustyölle.

Huoltovarmuus on kiinteä osa turvallisuuspolitiikkaa

Olennainen muutos tapahtui myös vuonna 1992, kun puolustusneuvosto uudisti kriisimäärittelynsä, nimenomaan valmiussuunnittelua varten.

Valtioneuvoston vuonna 1988 antama periaatepäätös huoltovarmuuden materiaalisista tavoitteista oli osoittautunut liian kireäksi taloudelliselta kannalta. PTS ehdotti kesäkuussa 1990 kauppa- ja teollisuusministeriölle työryhmän perustamista valmistamaan ehdotusta niistä rahoituskeinoista, joita päätöksessä edellytettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittaisiin. KTM asetti 31.1.1991 huoltovarmuuden rahoitusryhmän (VALRA).

Työryhmä korosti muiden varautumiskeinojen kuin varastoinnin merkitystä. Työryhmä piti tärkeänä, että julkisista varoista ja erityisesti varmuusvarastomaksun tuotosta olisi voitava rahoittaa muutakin huoltovarmuutta tukevaa toimintaa kuin varastointia, muun muassa korvaavan tuotannon valmiuteen liittyviä valmisteluja tai laitteistojen kahdentamista ja varajärjestelmien rakentamista.

VALRA totesi, että valtion budjettirahoitus on eräissä tapauksissa liian jäykkä menettelytapa. Työryhmä katsoi, että olisi luotava järjestelmä, jonka perusteella PTS:n käytettävissä olisi tietty ”huoltovarmuusbudjetti”, jonka puitteissa se voisi kokonaisvaltaisesti kehittää huoltovarmuutta. Tästä vastuualueesta olisi jonkin viranomaisen, ”keskuksen”, vastattava. ”Keskukseen” ehdotettiin yhdistettäväksi Puolustustalouden suunnittelukeskus ja KTM:ssä toiminut valtion varmuusvarastorahasto sekä mahdollisesti muidenkin suunnittelukuntien päätoimiset sihteerit.

Huoltovarmuuskeskus syntyy raportin jälkimainingeista

VALRAn kokouksessa 8.11.1991 esitettiin Huoltovarmuuskeskuksen perustamista. Hallitus antoi asiasta lakiesityksen eduskunnalle 26.6.1992, ja eduskunta oli asialle myönteinen. Tasavallan presidentti vahvisti 23.12.1992 lain huoltovarmuuden turvaamisesta ja antoi asetuksen Huoltovarmuuskeskuksesta. Huoltovarmuuskeskus aloitti toimintansa 1.1.1993.

Kauppa- ja teollisuusministeriö ohjaa keskuksen toimintaa hyväksymällä tulostavoitteet. Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan toimintaan muutos ei tuonut olennaisia muutoksia – Huoltovarmuuskeskus toimii PTS:n sihteeristönä.

Keskus saa lisää tehtäviä

Vuosikymmenen puolivälissä toteutettiin eräitä toimenpiteitä, joilla alan tehtäviä keskitettiin edelleen Huoltovarmuuskeskukselle. Euroopan Unionin jäsenyys edellytti Valtion Viljavaraston uudelleenorganisointia, jolloin viljan varmuusvarastoinnin tehtävät siirtyivät HVK:lle. Sähköisen viestinnän varautuminen siirtyi keskukselle vuonna 1996, jolloin tätä sektoria hoitanut liikenneministeriön alainen neuvottelukunta lakkautettiin.

Kansainvälistyminen muuttaa toiminnan luonnetta

Euroopan unionin jäsenyys ja muu kansainvälisen yhteistyön tiivistyminen on tuonut mukanaan paljon muutoksia huoltovarmuuden alalla.

IEA

Suomi liittyi 1991 kansainväliseen energiaohjelmaan ja sitä toteuttavan Kansainvälisen Energiajärjestön (IEA) jäseneksi. Sopimuksen mukaan osallistuvat maat ylläpitävät öljyvarastoja poikkeustilanteiden varalta. Jokainen osallistuva maa pitää valmiusvarastoja, jotka kattavat vähintään 90 päivän nettotuonnin.

Euroopan Unionin jäsenyys

Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi 1995. Jäsenyys poisti lopullisesti mahdollisuuden joutua kauppasaarron kohteeksi. EU on maanosaa vakauttava taloudellinen ja poliittinen voima. Toimivat sisämarkkinat ovat merkittävä huoltovarmuuden turva. Erityisesti talous- ja rahaliitto EMU (1999) on vaikuttanut huoltovarmuuden turvaamisen keinoihin. Esimerkiksi perinteisesti kriisirahoituksena käytetty setelirahoitus on jäänyt pois keinovalikoimasta, mutta toisaalta valuuttakurssiriski on miltei hävinnyt.

Osallistuminen Naton Partnership for Peace –ohjelmaan (PfP)

Vuonna 1994 käynnistynyt Naton rauhankumppanuusohjelma sisältää myös yhteistyön siviilivalmiusasioissa. PfP-toiminta tarjoaa erään harvoista foorumeista kansainvälisten huoltovarmuusasioiden tarkasteluun.

Kahdenvälinen yhteistyö Ruotsin kanssa

Vuoden 1993 alusta Suomen ja Ruotsin välillä on ollut voimassa sopimus taloudellisesta yhteistyöstä kansainvälisissä kriisitilanteissa. Sopimuksen tarkoituksena on turvata maiden välinen kauppa erikseen sovittujen kriittisten tavaroiden osalta.

Pohjoismaista yhteistyötä tehdään monilla aloilla

1990-luvulla on käynnistynyt aktiivinen yhteistyö sähkö- ja lääkintähuollossa, puolustusmateriaalialalla sekä kuljetusalan viranomaisten kesken.