Lyhyt historia

Taloudellisen maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden historiaa

Rautaa, ruutia ja viljaa

1924

  • Sotatalouskomitea perustettiin, puheenjohtajaksi nimitettiin senaattori Kaarlo Castrén.
  • Puolustusneuvosto perustettiin, puheenjohtajana toimi pääministeri Lauri Ingman. 

1926

  • Uusi sotatalouskomitea asetettiin, puheenjohtajaksi Bernhard Wuolle. Komitea teki laajat selvitykset talouselämän eri lohkojen valmiudesta sotatilanteen varalta.

 1928

  • Valtion Viljavarasto perustettiin viljan hankkimiseksi puolustusvoimille ja muille valtion virastoille. 

1929

  • Valtioneuvosto asetti Taloudellinen puolustusneuvoston. Puheenjohtajaksi tuli tohtori Henrik Ramsay. Neuvostossa oli 5 jaostoa, joista kansanravitsemus- ja teollisuusjaostot olivat aktiivisia. 

1931

  • Puolustusneuvoston puheenjohtajaksi tuli ratsuväenkenraali C.G.E. Mannerheim. Puolustusneuvosto ryhtyi hoitamaan myös materiaalisia puolustusjärjestelyjä. 

1932

  • Wuolteen komitea sai valmiiksi selvityksen, joka sisälsi suunnitelman sodanaikaisen elintarvikesäännöstelyn organisaatiosta ja hankintaperiaatteista. 

1936

  • Puolustusministeriöön perustettiin sotatalousosasto, joka otti käytännössä Taloudellisen puolustusneuvoston tehtävät hoitaakseen. 

1939

  • Kansanhuoltoministeriö perustettiin syksyllä. Maan materiaalinen varautumistilanne on kuitenkin heikko. Kansanhuoltoministeriö, kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö sekä ulkoasiainministeriö olivat koko sodan ajan siviilisektorin toimintaa ohjaavat keskeisimmät organisaatiot. 

1941

  • Laki talouselämän säännöstelystä poikkeusoloissa tuli voimaan toukokuussa. Siihen asti elinkeinoelämää oli ohjattu sotatilalain nojalla. Uusi laki antoi siviilihallinnolle huomattavasti paremmat edellytykset mobilisoida talouselämän kaikki resurssit. Metalliteollisuus ja kuljetukset olivat kuitenkin sotilasjohdon alaisia. 

1945

  • Valtioneuvosto asetti puolustusrevision, jonka tehtävänä oli kehittää puolustusvoimien uusien järjestelyjä sekä miettiä puolustusneuvoston ja puolustustaloudellisen valmistelun tarpeellisuutta. 

1950

  • Annettiin ehdotus uudesta puolustusneuvostosta. Suunnitelmana oli yhdistää puolustusneuvoston ja taloudellisen puolustusneuvoston tehtävät. Ehdotus ei edennyt valtioneuvoston käsittelyyn. Käytettyjä käsitteitä olivat totaalinen puolustus ja totaalinen sota. Taloudellinen maanpuolustus oli totaalisen puolustuksen yksi pilari. 

 

Totaalimaanpuolustuksen aika

1955

  • Puolustustaloudellinen suunnittelukunta perustetaan joulukuussa. Puheenjohtajaksi nimitettiin kenraali Tapola. PTS perustettiin kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen komitealuontoisena elimenä. 

1956

  • Suunnittelukunta kokoontui ensimmäisen kerran 9. helmikuuta 1956. Sen vahvuus oli 18 jäsentä. PTS jakaantui neljään jaostoon: rahoitusjaosto, työvoimajaosto, kauppajaosto ja teollisuusjaosto. Toimisto aloitti kesäkuussa 1956. 

1958

  • Varmuusvarastorahasto perustettiin kauppa- ja teollisuusministeriöön. Päätökset varmuusvarastohankinnoista tehtiin valtioneuvostossa.
  • Laki valtion varmuusvarastoista astui voimaan. PTS yritti edistää myös yksityisten varmuusvarastojen perustamista, jota olisi kannustettu verohelpotuksin. Hanke ei kuitenkaan edennyt. 

1960

  • Kriisinajan talouselämän johtoa varten suunniteltiin perustettavaksi valtakunnanpäällikköorganisaatio. Puolustusneuvosto vahvisti ensimmäiset päälliköt vuonna 1960, viimeiset vuonna 1963.
  • Laki puolustustaloudellisesta suunnittelukunnasta astui voimaan. Pooliorganisaatiota ryhdyttiin kehittämään ja ensimmäiset harjoitukset pidettiin.
  • Ensimmäiset varmuusvarastot perustettiin ns. ruplaluoton turvin. 

1961

  • Ensimmäisen oman öljyvaraston rakentamispäätös. 

1962

  • Puolustusneuvosto hyväksyi pooliorganisaation. 

1968

  • KTM ryhtyi tekemään sopimuksia poolien kanssa. Näin poolien asema virallistettiin PTS-organisaatiossa. 

1970

  • Laki väestön toimeentulon ja maan talouselämän turvaamisesta poikkeuksellisissa oloissa eli ns. säännöstelyvaltuuslaki hyväksyttiin. Vuoden 1963 jälkeen ei valtion menoarvioissa ollut myönnetty varoja varmuusvarastointiin. Eduskunta totesi, että varmuusvarastoinnissa on tuntuvia puutteita ja edellytti hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin. Hallitus myönsi 2 miljoonan markan määrärahan öljynostoon. 

1972

  • Laki nestemäisten polttoaineiden varmuusvarastointimaksusta. 

1973

  • Puolustusneuvosto vahvisti säännöstelytalouden työnjako-ohjeen, jossa päätettiin kriisiajan organisaatioiden työnjaosta. Periaatteena oli, että normaaliajan toimijat jatkavat tehtävissään myös kriisiaikana. Näin ajatus valtakunnanpäälliköistä hylättiin vähitellen.
  • Ensimmäinen energiakriisi. Suomen riippuvuus öljystä energiantuotannossa oli noin 55 %. Todettiin, että valmiudet polttoaineiden säännöstelyyn olivat heikot. 

1978

  • Otettiin käyttöön uudet käsitteet huoltotaso ja perushuoltotaso jo aiemman huoltovarmuus- käsitteen rinnalle. Tältä pohjalta laskettu maamme huoltotaso todettiin melko heikoksi öljytuotteita lukuun ottamatta. 

1979

  • Toinen öljykriisi (Iranin ja Irakin sota).
  • Ministeriöiden valmiuspäälliköiden (eli yleensä kansliapäälliköiden) tehtäväksi tuli huolehtia valmiudesta hallinnonalallaan. Perushuoltotaso määriteltiin uudelleen ja tarkemmin. 

1980

  • Laki valtion viljavarastosta. Laitoksen tehtäväksi annettiin viljan varmuusvarastointi. Varmuusvarasto säädettiin 900 miljoonan kilon suuruiseksi. 

1981

  • PTS:n toimisto muuttui Puolustustalouden suunnittelukeskukseksi 1. helmikuuta 1981 alkaen. 

1982

  • Turvavarastolaki astui voimaan 17.12.1982. Uusina käsitteinä otetaan käyttöön kriittinen huoltosysteemi, kriittiset materiaalit ja perushuoltojärjestelmä. 

1983

  • Laki tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista.
  • Laki varmuusvarastomaksusta. Lain piiriin tuli nestemäisten polttoaineiden lisäksi eräitä keskeisiä raaka-aineita ja tuotantotarvikkeita. 

1984

  • Laki lääkkeiden velvoitevarastoinnista. 

1985

  • Puolustusneuvosto teki päätöksen materiaalisen huoltovarmuuden yleistavoitteiden kehittämisestä. KTM asetti 6.6.1985 professori C. E. Carlsonin johtaman Huoltovarmuuden yleistavoitteita valmistelevan, ns. HUOVA -työryhmän. 

1986

  • Annettiin laki varmuusvarastorahastosta. Kauppa- ja teollisuusministeriössä toiminut rahasto muutettiin valtion tulo- ja menoarvion ulkopuoliseksi. Rahasto sai oman johtokunnan, joka teki päätökset varmuusvarastohankinnoista.
  • HUOVAn loppuraportti luovutettiin 27.6.1986. Raportin mukaan materiaalisen huoltovarmuuden tavoitteena on turvata kansalaisten perustoimeentulo kaikissa olosuhteissa ja kaikkina aikoina. Välitavoitteeksi raportissa ehdotettiin vahvistettavaksi 70 % yleistavoitteesta. 

1988

  • Valtioneuvosto antaa periaatepäätöksen huoltovarmuuden materiaalisista tavoitteista HUOVA-työryhmän esityksen pohjalta.
  • Toimipaikkainen valmiussuunnittelu käynnistyi. Ministeri Pertti Salolaisen kirjeellä pyydettiin perushuollon kannalta keskeisiä yrityksiä nimeämään valmiuspäällikkö huolehtimaan toimipaikkakohtaisesta valmiussuunnittelusta. Samalla yritysten ja poolien välinen yhteistyö tiivistyy. 

1991

  • Öljyn tuonti vapautui.
  • Suomi liittyi Kansainvälisen Energiajärjestön IEA:n energiaohjelmaan. Sopimukseen osallistuvat maat ylläpitävät yhteisesti öljyn omavaraisuutta poikkeustilanteiden varalta. Jokainen osallistuva maa pitää valmiusvarastoja, jotka kattavat vähintään 90 päivän nettotuonnin.
  • Valmiuslaki ja puolustustilalaki astuivat voimaan 22.7.1991. Molemmilla laeilla on ollut huomattava merkitys huoltovarmuustyölle.
  • KTM asetti huoltovarmuuden rahoitusryhmän (ns. VALRA–ryhmän) valmistelemaan ehdotusta sellaisista rahoituskeinoista, joilla päästäisiin valtioneuvoston periaatepäätöksen tavoitteisiin. VALRAn loppuraportissa ehdotettiin järjestelmää, jossa PTS:llä olisi oma ”huoltovarmuusbudjetti” materiaalisen huoltovarmuuden ja varautumistoimenpiteiden kehittämiseksi. Ryhmä ehdotti suunnittelukeskuksen ja valtion varmuusvarastorahaston yhdistämistä uuden organisaation, Huoltovarmuuskeskuksen, ytimeksi. 

1992

  • Puolustusneuvosto uudisti kriisimäärittelynsä, nimenomaan valmiussuunnittelua varten. Uutena tilanteena oli normaaliaikaiset häiriötilanteet, jotka saattavat aiheutua mm. tietojärjestelmäkokonaisuuksien laajavaikutteisista toimintahäiriöistä.
  • Tasavallan presidentti vahvisti 23.12.1992 lain huoltovarmuuden turvaamisesta ja antoi asetuksen Huoltovarmuuskeskuksesta.

 

Järjestelmien aika
 

1993

  • Huoltovarmuuskeskus aloitti toimintansa 1.1.1993. Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan toimintaan tämä ei tuonut muutoksia – HVK:n tehtäväksi tuli PTS:n sihteeristön tehtävien hoitaminen. Huoltovarmuuden tavoitteiden uusiminen käynnistettiin.
  • Maakaasu liitettiin velvoitevarastoinnin piiriin. 

1995

  • Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi.
  • Valtioneuvosto antoi päätöksen huoltovarmuuden yleistavoitteista.
  • Valtioneuvosto antoi Huoltovarmuuden tavoitepäätöksen. Päätös korosti kansainvälisen yhteistyön ja sopimusten merkitystä kansallisten toimenpiteiden täydentäjinä. Tilannekuvassa painottuivat ei-sotilaalliset uhat.
  • Valtion viljavarasto lakkautettiin ja viljan varmuusvarastointi siirtyi HVK:n tehtäväksi.
  • Liikenneministeriön alaisen sähköisen viestinnän varautumisen neuvottelukunta lakkautetaan ja sen tehtäväalue siirtyy PTS:lle ja Huoltovarmuuskeskukselle. PTS:n organisaatioon perustetaan tietojärjestelmäjaosto (26.9.1995).
  • Varmuusvarastointimaksun laajennus kaikkiin energialajeihin. 

1998

  • Valtioneuvosto antoi periaatepäätöksen huoltovarmuuden uusista tavoitteista. 

2008

  • Uusi huoltovarmuusorganisaatio.
  • Huoltovarmuusneuvosto tarkastelee huoltovarmuutta yleisellä tasolla.
  • Huoltovarmuuskeskus on operatiivinen toteuttaja.
  • Sektorit ja poolit ovat hallinnon ja elinkeinoelämän yhteistyöelimiä.