Satamien varautumisopas julkaistu

Huoltovarmuusorganisaatio ja KUJA2-projekti ovat tuottaneet varautumisen käsikirjan, joka tukee satamien yhteistoimintaa jatkuvuudenhallinnassa. Käsikirja kuvaa satamien varautumisen kokonaisuutta, sen erilaisia osa-alueita sekä toimenpiteitä, joita toimiva yhteistyö edellyttää.

Julkaisussa keskitytään yhteistyöhön ennakoivassa varautumisessa, mutta siinä käsitellään myös toimintaa häiriötilanteissa. Käsikirjaan on sisällytetty tarkistuslista, jonka avulla satamat voivat arvioida varautumiseen liittyvän yhteistoiminnan tasoa sekä siihen liittyviä kehittämiskohteita.

Valmistelussa ovat olleet mukana Huoltovarmuuskeskuksen lisäksi Suomen Satamaliitto, Suomen Kuntaliitto, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Helsingin Satama, Satamaoperaattorit, Huolinta- ja logistiikkaliitto, Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafi, Liikennevirasto, Liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen varustamot sekä Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Julkaisu esitellään tänään 19. syyskuuta Lappeenrannan Satamapäivillä.

Se on luettavissa myös tästä linkistä.

 

Lisätietoja:

Jukka Etelävuori

Raija Viljanen

Jaakko Pekki