1940-1945

Sodan aika resursseja suunnataan sotatalouteen

Sota-vuosina talouselämä jakaantui kahtia: siviilisektoriin ja sotilassektoriin. Siviilisektorin toimintaa ohjasivat selvästi kansanhuoltoministeriö, ulkoasiainministeriö sekä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö. Kansanhuoltohallinto hoiti koko siviilisektorin perushuoltoon kuuluneet asiat, hankinnan ja jakelun kaikkine luovutusvelvollisuus- ja säännöstelymenettelyineen. Ulkomaankaupan järjestelyt olivat ulkoasiainministeriön vastuulla. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö toimi mm. työvoiman ohjaamiseksi ajankohtaisesti tärkeisiin tehtäviin yleistä työvelvollisuutta soveltaen.

Järjestelmää kehitetään sodan aikana ja valtion rooli kasvaa

Kansanhuoltoa lukuun ottamatta siviilihallinto joutui hoitamaan sodanaikaisia tehtäviään lähes täysin valmistautumattomana. Hallintoa jouduttiin rajusti uusimaan ja uusia valtuuksia ottamaan käyttöön uuden lainsäädännön avulla. Laki talouselämän säännöstelemisestä poikkeuksellisissa oloissa eli valtalaki tuli voimaan toukokuussa 1941. Valtalain voimaantuloon asti talouselämää oli ohjattu sotatilalain nojalla. Uuden lain nojalla hallitus sai huomattavat valtuudet tehdä taloudellisia ratkaisuja, ja sen seurauksena oli koko talouselämän tosiasiallinen mobilisointi.

Talous palvelee sotateollisuutta ja sodanjohtoa

Taloudellisia ratkaisuja tehtäessä sotilaalliset näkökohdat olivat jatkuvasti määrääviä. Metalliteollisuus oli sotatalousesikunnan alainen, samoin liikenne alistettiin sotilaitten johtoon syksyllä 1941.

Loppujen lopuksi järjestelmä toimii hyvin

Kokonaisuutena järjestelmä toimi siviilisektorin tarpeiden kannalta niin hyvin, että lukuun ottamatta talvien 1941-42 ja 1944-45 huoltokriisejä tarvikkeita oli 70 – 80 % vuoden 1938 tasosta, elintarvikkeita jopa noin 90 %.