1950-luku

Taloudellinen varautuminen nostaa päätään

Kysymys puolustusneuvostosta ja siihen liittyen taloudellisen puolustuksen järjestämisestä tuli siellä täällä esille seuraavina vuosina, niin puolustusvoimissa kuin eduskunnassakin. Sodan kokemusten pohjalta puhuttiin “totaalisesta puolustuksesta” totaalisen sodan käsiteparina. Totaalisen puolustuksen yhtenä pilarina oli taloudellinen maanpuolustus. Samaten oltiin sitä mieltä, että poliittisen johdon vaikutusta maanpuolustusjärjestelyissä oli lisättävä.

Ajatus puolustustaloudellisesta suunnittelukunnasta nousi esiin

Kuitenkin melko yllättäen tuli taloudellisen puolustuksen järjestäminen puolustustaloudellisen suunnittelukunnan muodossa esille joulukuun alussa 1955. Puolustusministeri Emil Skog ehdotti asiaa presidentti Paasikivelle, joka piti ehdotusta hyvänä. Samalla Skog ehdotti kenraali K. A. Tapolan nimittämistä PTS:n puheenjohtajaksi. Kenraali Tapola oli sodan jälkeen toiminut Sotakorkeakoulun johtajana ja jalkaväen tarkastajana. Ehdotukset toteutuivat 23. joulukuuta samana vuonna.

PTS:n perustaminen

PTS perustettiin komiteanluotoisena elimenä kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen. Tapola ja Skog olivat aluksi kaavailleet vakinaista virastoa, mutta poliittisten olojen takia asiassa päädyttiin näennäisesti vaatimattomampaan ratkaisuun. PTS kokoontui ensimmäisen kerran 9. helmikuuta 1956.

Neuvottelukunnan vahvuus oli 18 jäsentä. Suunnittelukunta jakaantui neljään jaostoon: rahoitusjaostoon, työvoimajaostoon, kauppajaostoon ja teollisuusjaostoon. PTS:n toimisto aloitti kesäkuussa 1956, mutta toimistopäällikkö Väinö Haukilahti oli tullut palvelukseen jo tammikuussa.

Puheenjohtaja Tapolan tavoitteena oli luoda PTS:sta suurisuuntainen organisaatio. Tapola muotoili asian niin, että maa olisi jaettava pääasiassa luonnollista talousaluejakoa noudattaen puolustustaloudellisiin piireihin vakinaisine asiamiehineen. Olennaista oli, että piirit kykenisivät hätätilassa toimimaan itsenäisesti.

Sveitsiä käytettiin esikuvana

Järjestelyihin liittyi elimellisesti PTS:n aseman vahvistaminen lainsäädännöllä kuten Sveitsissä, jota Tapola käytti esikuvana. Tapola muotoili keväällä 1957 luonnoksen laiksi ahdinkoajan taloudellisesta turvaamisesta.
Lain käsittely PTS:n kokouksissa oli ristiriitaista. Useat jäsenet pitivät lakiehdotuksen eteenpäinviemistä poliittisesti uhkarohkeana ja jopa vaarallisena. Paljon tärkeämpänä pidettiin varmuusvarastointia ja PTS:n organisaatiota koskevia lakeja. Ahdinkoajan laki -ehdotuksen käsittelystä ja toiminnan tavoitteiden painotuksista jäi PTS:n sisälle kytemään paljon epäluottamusta.

Toiminta ajautui ristiriitoihin

Puolustusneuvosto perustettiin vuonna 1958, ja sitä koskeva asetus määräsi, että puolustusneuvosto vetää myös taloudellisen maanpuolustuksen suuntaviivat. Jopa eräät PTS:n jäsenet – osittain tyytymättöminä toimiston työskentelyyn – ryhtyivät pitämään koko suunnittelukuntaa tarpeettomana. Vuoden 1958 lisäbudjetissa esitettiin, että puolustustaloudelliselle suunnittelukunnalle osoitetut määrärahat siirretään puolustusministeriön käytettäväksi puolustustaloudellisen suunnittelun jatkamiseksi. Tapola teki tästä johtopäätöksensä ja ilmoitti eroavansa tehtävästään 9. toukokuuta.

Hallituksen vaihtuminen pelasti toiminnan

Huhtikuussa oli kuitenkin tapahtunut hallituksen vaihdos. Uusi pääministeri Reino Kuuskoski oli kuitenkin edeltäjäänsä suopeampi PTS:n järjestelyiden suhteen, ja olipa uudessa hallituksessa mukana 3 suunnittelukunnan jäsentä. Eduskunta hylkäsi määrärahojen siirtoesityksen ja PTS saattoi jatkaa entiseen tapaansa. Uudeksi puheenjohtajaksi valtioneuvosto nimitti 1. elokuuta diplomi-insinööri Aulis Junttilan, joka oli tehnyt pitkän uran rakennusteollisuuden eri tehtävissä. Junttilan ensimmäisiä tehtäviä oli alueellisen organisaation hylkääminen ja PTS:aa koskevan lainsäädännön aikaansaaminen.