Euroopan unionin toimivalta huoltovarmuusasioissa

EU:n toiminnan perustan muodostavat jäsenmaita sitova yhteisölainsäädäntö sekä hallitusten välinen toiminta. Huoltovarmuuteen liittyvät asiat eivät kuulu kattavasti yhteisölainsäädännön piiriin, vaikka EU:n strategisissa linjauksissa korostetaankin varautumisen ja yhteiskunnan kriisinsietokyvyn kehittämisen tärkeyttä. Poikkeuksen tekevät öljytuotteet, joita jäsenmaiden on direktiivin perusteella varastoitava 90 päivän kulutusta vastaava määrä.

EU:n perussopimus, ns. Lissabonin sopimus, tarjoaa mahdollisuuden tarkastella huoltovarmuutta kokonaisvaltaisemmin. Vuonna 2009 voimaan tulleen Lissabonin sopimuksen yhteisvastuulausekkeen mukaan unioni ja sen jäsenmaat toimivat yhdessä yhteisvastuun hengessä, jos jäsenvaltio joutuu terrori-iskun, luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden uhriksi ja pyytää tätä varten apua. Yhteisvastuun ja keskinäisen avunannon konkreettinen sisältö ja soveltamistapa täsmentyvät käytännön yhteistyössä.

Perussopimuksissa, kuten Maastrichtin ja Amsterdamin sopimuksissa, korostuvat yhteisön solidaarisuusvelvoitteet ja keskeiset yhteiset perusjärjestelmät. Näitä ovat talous- ja rahaliitto yhteisine keskuspankkijärjestelmineen sekä yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tähtäävä toiminta mukaan lukien yhteinen puolustus. EU:ta on pidettävä jäsenmaiden huoltovarmuutta edistävänä toimijana yhteisen maatalous- ja kauppapolitiikan sekä toimintaa ohjaavien, myös kansalliseen huoltovarmuuden turvaamiseen liittyvien, direktiivien vuoksi.

Sisämarkkinoiden toimintavarmuuden ja yhteiskunnan kriisinsietokyvyn kehittäminen jäsenmaissa ovat kasvattaneet merkitystään unionissa. Rajat ylittävien uhkien, kyberuhkien ja hybridivaikuttamisen torjuminen yhdessä ovat myös Suomen huoltovarmuutta vahvistavia teemoja.