Huoltovarmuuden historiaa

2000-luku

Toimintafilosofian voimakas murroskausi. Tavoitteita uudistetaan ja tarkistetaan vastaamaan yhteiskunnan taloudellisten ja tuotannollisten rakenteiden muutoksia sekä toisaalta uusia turvallisuustarpeita.

1990-luku

Huoltovarmuuskeskus perustetaan toimeenpanemaan, edistämään ja koordinoimaan keskitetysti tähän mennessä hajanaisesti hoidettuja varautumistoimia. Valmius- ja puolustustilalait tulevat voimaan korvaamaan vanhat ns. säännöstelyvaltuus- ja sotatilalait. Kansainvälistyminen ja kansainvälinen yhteistyö tulevat huoltovarmuuden uudeksi toimintatavaksi.

1980-luku

Huoltovarmuuden yleistavoitteet määritellään laajan selvitystyön jälkeen. Toimipaikkakohtaiselle valmiussuunnittelulle haetaan uutta tehoa pyytämällä kaikkia 1. tärkeysluokan yrityksiä nimeämään oma valmiuspäällikkö.

1970-luku

Energiakriisi herättää havaitsemaan kansainvälisten kriisien ja riippuvuuksien laajat vaikutukset. Perushuoltotasolle annetaan uusi määritelmä. Ministeriöiden valmiuspäällikköorganisaatio perustetaan.

1960-luku

Varautumisen lainsäädännöllinen pohja vakiintuu. Organisaatiota ja toimintalinjoja kehitetään.

1950-luku

Puolustustaloudellinen suunnittelukunta aloittaa toimintansa. Valtio käynnistää suunnitelmallisen teollistamisen osittain myös puolustustaloudellisista näkökohdista.

1946-1950

Sotakorvaustoimitukset kestävät pitkään, mutta luovat toimintaedellytyksiä ja markkinoita teollisuudelle.

1940-1945

Sota-aikana onnistutaan kuitenkin turvaamaan sekä puolustus- että siviilisektorin tarpeet. Taloudelämää ohjataan kaikenkattavasti ja säännöstely on laajaa.

1930-luku

Hyviä suunnitelmia laaditaan, mutta toimeenpano ja varautumistoimet kaatuvat poliittisiin erimielisyyksiin.

1920-luku

Taloudellista puolustusvalmiutta yritetään edistää usean komitean toiminnalla.

1910-luku

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena syntynyt huoltokriisi herättää havaitsemaan taloudellisen varautumisen aiheellisuuden.