1970-luku

Varautuminen vakiintui osaksi valtion toimintoja

Sitten vuoden 1963 ei valtion menoarviossa oltu myönnetty varoja varmuusvarastointiin ennen kuin vuonna 1970, jolloin annettiin 2 miljoonan markan määräraha öljyn ostoon. Samalla eduskunta lausui, että varmuusvarastoinnissa oli todettu erittäin tuntuvia puutteita ja edellytti hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin riittävien varmuusvarastojen hankkimiseksi.

Tästä lähtien valtion varmuusvarastoihin saatiin vuosittain määrärahoja. Linja oli nouseva vaikka heilahtelujakin esiintyi. Parhaana takeena muutoksen pysyvyydestä oli laki nestemäisten polttoaineiden varmuusvarastointimaksusta vuodelta 1972.

Kriisiajan organisaatioiden työnjako selkiintyi

Vuosikymmenen tärkeä asia oli kuitenkin kysymys kriisiajan organisaatioiden työnjaosta, jota koskevan ohjeen, ns. säännöstelytalouden työnjako-ohjeen luonnos valmistui 1970. Tässä ehdotuksessa samoin kuin sen pohjana olevassa säännöstelyvaltuuslaissa ei puhuttu mitään valtakunnanpäälliköistä. Toimivaltarajat määriteltiin ministeriöitten vakiintuneen käytännön mukaisesti eli normaaliajan toimijoiden mukaisesti. Puolustusneuvosto vahvisti säännöstelytalouden työnjako-ohjeen 1973.

1973 energiakriisillä opettava vaikutus

Syksyn 1973 energiakriisi oli monessa suhteessa opettava tapahtuma. Riippuvuus öljystä energiantuotannossa oli tuolloin noin 55 %. Valmiudet polttoaineiden säännöstelyyn todettiin melko heikoiksi. Tärkeää oli havaita, että Suomikaan ei enää ollut turvassa kansainvälisiltä kriiseiltä ja niiden taloudellisilta vaikutuksilta. Energiakriisistä ei Suomessa kuitenkaan tullut saatavuuskriisiä. Sen sijaan kriisi nosti energian hinnan sellaiselle tasolle, että seurauksena oli taloudellinen taantuma.

1970-luvun alkuvuosina ja puolivälissä käsiteltiin valtakunnanpäälliköiden asemaa toden teolla. Seurauksena oli komiteaehdotus järjestelmän hylkäämiseksi ja ministeriöiden valmiuspäälliköiden (eli lähinnä kansliapäälliköiden) asettaminen heidän tilalleen. Sama työryhmä esitti maanpuolustusvalmistelujen koordinaatiovastuun keskittämistä puolustusministeriöön ja puolustusneuvoston aseman vahvistamista. Ministeriöiden valmiuspäälliköt olisivat nimittäin toimineet puolustusministeriön kansliapäällikön johdolla.

Seuranneita vuosia voi kuvata niin, että PTS:ssa toimi suuri aivoriihi, jossa etsittiin uusia, Suomen oloihin sopivia menettelytapoja. Uuden järjestelmän selvin tunnus olivat valmiuspäälliköt. Nämä asetettiin vuoden 1979 alusta ja heidän tehtäviinsä kuului huolehtia valmiudesta ministeriöittensä hallinnonaloilla.

PTS:n käsittelyyn tulivat mm. turvavarastokysymys, lainsäädäntökysymys, ohjesäännön uusiminen, suunnittelukeskuksen luominen ja kansantalouden kriisiajan mallin kehittäminen.

Opetuksia alettiin viemään käytäntöön

Huhtikuussa 1978 analyysia oli kehitetty jo sangen pitkälle. Uusia käsitteitä olivat huoltotaso, joka olisi kriisin aikana vallitseva tilanne, perushuoltotaso, joka olisi se huoltotaso, jonka alle ei voi mennä sekä jo tuttu huoltovarmuus, joka on tietyllä huoltotasolla jonkun hyödykkeen osalta päivissä ilmaistava kriisivalmius. Huoltovarmuus koostuu varastoista, tuotannosta ja tuonnista sekä säännöstelyn asteesta. Huoltovarmuus on mitoitettava eri tyyppisten kriisien oletetun keston mukaan.

Vuoden 1978 tältä pohjalta laskettu huoltotaso oli melko heikko. Viljan varastot olivat noin puolet arvioidusta tarpeesta. Metalliteollisuuden tuontitarvikkeiden ja –raaka-aineiden varastojen riittävyydet arvioitiin korkeintaan pariksi kuukaudeksi, joiltain osin muutamaksi päiväksi. Öljytuotteiden huoltotaso sen sijaan oli kohtalainen, vaikka häiriintyikin vuotta myöhemmin Iranin ja Irakin sodan puhkeamisen vuoksi.

Vuonna 1979 perushuoltotaso määriteltiin siten, että väestön toimeentuloon kuului ravinto, lämpö, valo, vaatetus ja puhtaanapito kaikissa oloissa, että ainakin merkittävimmät yritykset kykenisivät toipumaan kriisin jälkeen, että työllisyys olisi ainakin välttävä, että palveluista terveydenhoito, opetus, tiedotus ja kuljetukset toimivat ja että valtio ja kunnat täyttävät lakimääräiset velvoitteensa. Numeroina perushuoltotaso voitiin esittää siten, että energiahuolto toimii noin 60 %:n tasolla, elintarvikkeita olisi 90 % ja teollisuustuotanto toimisi alasta riippuen 45 –65 %:n tasolla.

Organisaatiojärjestelyt selkiintyivät

Valtakunnanpäälliköiden lisäksi 1970-luvulla hylättiin ajatus kansanhuoltoministeriön perustamisesta. Nämä tehtävät suunniteltiin hoidettaviksi kauppa- ja teollisuusministeriössä, jossa asioita kuitenkin hoitaisi erityinen kansanhuoltoministeri.

Parlamentaarisen valmiuslainsäädäntökomitean ehdotukset vuonna 1979 olivat hyvin linjassa PTS:n ajatusmaailman kanssa. Komitea ehdotti yleistä puitelakia, jossa olisi ollut säädökset valmiuslainsäädännön soveltamisalasta, viranomaisten valtuuksista ja varautumisvelvollisuuksista, kansalaisten perusoikeuksien suojasta, korvausperiaatteista ja lain noudattamisen tehosteista.

PTS:n toimisto muuttuu suunnittelukeskukseksi

Selkeä osoitus PTS:n uudistumisesta ja kehittymisestä oli toimiston muuttaminen suunnittelukeskukseksi 1. helmikuuta 1981 alkaen.

Footer is loading...